Järvenlasku paljasti noin 15 700 hehtaaria vesijättömaata järven ja saarten ympäriltä. Vesimäärästä purkautui yli puolet, noin 3000 miljoonaa kuutiometriä. Uutta maata paljastui mantereelle keskimäärin 350 metrin leveydeltä, enimmillään ranta siirtyi jopa 5 kilometriä pohjoisten lahtien perukoissa.
Monet entisistä saarista, kuten Kinahmonsaari, Jängänsaari ja Ruvassaari, kasvoivat kiinni mantereeseen. Järven pohjoisosissa paljastuneet maat olivat liejuisia kivikoita ja savikoita, etelärannoilla kivikoita ja hietikoita. Suurin hietikko, noin puolen kilometrin levyinen ja lähes kolmen kilometrin pituinen Venejoen lentohietikko, syntyi Höytiäisen itärannalle. Uusien rantojen syöpyminen oli alussa nopeaa ja harjuisten rantojen vyöryvät töyräät olivat tavallinen näky Höytiäisellä aina vedenpinnan säännöstelyn alkuun saakka. Rantojen kulumista hidastavat rantojen edustalle muodostuneet hiekkasärkät ja niille vähitellen levittäytyvä kasvillisuus.
Nykyisen Höytiäisen yli 500 saaresta saarista suurin osa syntyi järvenlaskun yhteydessä. Uudet saaret ovat yleisimmin jään muovaamien uurteiden kirjomia kalliosaaria ja -luotoja. Tyypillisiä ovat ns. "sianselät", luodot, jotka ovat jään kulutussuunnan mukaisesti koillisosaltaan silokalliota, kaakkoisosistaan puolestaan louhikkoisia ja rosoisia. Tähän ryhmään kuuluvat mm. Tarmanluodot, Puolimatkankalliot, Jänissaaret ja Iso-Rettelö. Järvenlasku paljasti myös harjusaaria, osittain jopa kokonaisen harjujakson, joka ulottuu Kunnasniemeltä Kinahmon Koronniemeen Hiekkasaarten (Leipäluoto ja Hanhiluoto) muodostamana ketjuna. Harju- ja somerikkosaarten sivuille rantavoimat kuluttivat vyörytörmiä, saarten laet taas ovat tasaisia vanhan Höytiäisen tyrskyjen ja jääntyönnön jäljiltä. Matalimmissa moreenisaarissa oli jäljellä runsaasti hienojakoista ainesta, johon kasvillisuuden oli helppo juurtua. Näitä ruoho- ja lehtipuuvaltaisia "laidunsaaria" (esim. Metsäluoto), syntyi etenkin Höytiäisen pohjoisosiin.
Vanhojen saarten pinta-ala usein moninkertaistui. Suurin on ennen järvenlaskua vain noin hehtaarin kokoinen, järvenlaskun jälkeen 6 neliökilometrin laajuinen Teerisaari. Höytiäisen saariston tekevät ainutlaatuiseksi järvenlaskun synnyttämät ns. kaksikerroksiset saaret, joissa vesijättömaa reunustaa lierin tavoin keskellä kohoavaa vanhaa saarta. Nämä vanhat osat ovat olleet vedenpinnan yläpuolista kuivaa maata lähes koko jääkauden jälkeisen ajan. Tuhansien vuosien kehityksen seurauksena ne ovat joko silokalliota (esim. Kaisku), järven pohjoisosissa huuhtoutumatonta moreenia (esim. Kintainen, Teerisaari), tai harjumaastoa (esim. Jouhteninen).
Yleistä paljastuneelle uudelle maalle on maaperän huuhtoutuneisuus, mikä ilmenee runsaina kallio-, lohkareikko-, kivikko- ja hiekkapintoina. Järvenlaskun paljastamat rantamuodot ovat yhä selvästi nähtävissä, koska niiden hiekka- ja kivikkopintoja ei kasvillisuus ole vielä ehtinyt sitoa. Harjusaarista vanhan rannan muodot erottuvat yleensä rantatörminä. Moreenisaarten vanhoja rantoja reunustaa tavallisesti lohkarevyö, jonka takana järven jään laajenemisliike sään vaihtelujen yhteydessä on puristanut maan makkaramaiseksi palteeksi. Lohkarevöiden edustalla levittäytyvät usein pyöreistä kivistä koostuvat huuhtoutuneet "pirunpellot". Tyrskyjen ja virtailujen mukana hienoa ainesta kulkeutui saarten suojaisiin osiin hiekkapoukamiksi ja särkiksi. Höytiäisen vanhan rannan kivikoilla yleinen näky ovat järven jään kuljettamat ns. "kulkurikivet", jotka ovat piirtäneet maastoon kulku-uriaan.