Höytiäinen kehittyi omaksi järvekseen, kun nouseva maa kuroi sen irti merestä noin 9 500 vuotta sitten. Tässä historiankulussa ei ole vielä järisyttävän suurta eroa muiden suurjärviemme kokemiin vaiheisiin. Mutta siinä on, että järvi syntyi kuin uudestaan vuonna 1859 valtaisan järvenlaskun seurauksena, vedenpinnan pudottua 9,5 metriä ja järven alan pienennyttyä yli 450 neliökilometristä nykyiseen.
Järvi on yhä avara, ympäristöhallituksen mukaan pinta-ala on 283 neliökilometriä, mikä oikeuttaa sen kooltaan 10. tilalle järviemme joukossa. - Tällöin Suur-Saimaa on yksi järvi, jollaiseksi se maailman ja Euroopan tilastoissa lasketaan.
Järvenlaskut olivat tietyn aikakauden ilmiö, varsinainen ”buumi”, joka kiihtyi 1700- ja 1800-luvuilla tuloksenaan yli 2 000 järvenlaskua eri puolilla maata. Tarkoituksena oli saada lisää kipeästi kaivattua viljelysmaata. Kaskimaiden tuottokyky oli alkanut ehtyä eikä luonnonniityiltä saatu karjanrehu enää riittänyt kasvaneeseen tarpeeseen. Valtiovalta tuki hankkeita niin, että myönsi soiden ja muun joutomaan, myös vesijättömaan raivaajille viljely- ja omistusoikeuden sekä verovapauden raivaamilleen tiluksille.
Myös Höytiäisen ympäristön asukkaiden keskuudessa virisivät ajatukset ja yritykset lisämaan hankkimiseksi laskemalla suurjärven pintaa. Samalla toivottiin päästävän eroon toistuvista tulvista Viinijoella, jonka kautta Höytiäinen laski Viinijärveen. 1850-luvulla alettiin jo tehdä laskelmia vaihtoehdoista. Sopivimmaksi todettiin n. 6 km pitkän kanavan kaivaminen Pyhäselkään, jonka pinta lainehti lähes 21 metriä Höytiäistä alempana. Kanavan kaivaminen aloitettiin huhtikuussa 1854 ja kaivutyö saavutti Höytiäisen eteläisimmän lahdenpohjukan vuonna 1856. Syksyllä 1858 kanavan yläpäähän rakennettiin kaksi patoa, joilla säädeltiin veden virtausta ja annettiin virtaavan veden syövyttää ja laajentaa kanavaa ihmisen apuna. Vesi alkoi kuitenkin tihkua ohi hiekkamaahan rakennettujen patojen ja heikentää maaperää niiden ympärillä. Elokuun 3.- 4. päivänä 1859 padot lopulta murtuivat ja Höytiäisen vedet ryöstäytyivät valtoimenaan kohti Pyhäselkää. Parin viikon kuluessa Höytiäisen pinta laski 7,5 m, kunnes kanavan pohjasta paljastui kallio, johon purkaus pysähtyi. Paikalle syntynyttä Puntarikoskea perattiin seuraavana vuonna vielä niin, että vedenpinta laski lopulta kaikkiaan 9,5 m.
Suuren järvenlaskun jäljet ovat lähtemättömät, niin luonnossa, taloudessa kuin sosiaalisissakin ilmiöissä. Höytiäisen ympäristössä, sen maaperässä ja kasvustossa näkyy yhä tänä päivänä ero vanhan maan ja järvenlaskussa syntyneen uuden maan välillä. Itse vesijättömaakin näyttää hyvin erilaiselta järven eri puolilla. Etelän kapea, paikoin vain 100 - 150 metriä leveä vyöhyke tuotti aikoinaan järvenlaskijoille kivikkoineen ja hiekkakenttineen pettymyksen. Kasvillisuuden juurtuminen sinne oli hidasta. Pohjoisessa paljastui puolestaan enimmillään jopa viisi kilometriä leveä hedelmällinen maa, joka sai nopeammin vihreyden suojakseen. Parhaat vesijätöt muuttuivat laajalti viljelysmaaksi. Polvijärven puolelle tulikin aikanaan runsaasti uutta asutusta kontiolahtelaisista kylistä. Peltoa vesijättömaalle raivattiin vuosikymmenten kuluessa yli 6500 hehtaaria, josta yli 5000 hehtaaria Polvijärven kunnan alueelle.
Järviemme kuopus voi olla jopa se kokenein, kun sen kokemusten ketjuun lisättiin vielä vuoden 2004 elokuussa järven selkäveden yli kulkenut, liki ilmestyskirjamaisia näkyjä ja jälkiä synnyttänyt trombimyrsky. Höytiäisen laskun vaikutusten osalta kyseessä näyttää olevan pitkä, yhäkin jatkuva prosessi, jossa järvenlaskun vaikutukset ovat vähitellen niveltymässä laajempiin luonnon ja yhteiskunnan muutoksiin.